10.1.1994

Kanne Kajaanin raastuvanoikeudessa

A on Kajaanin kaupungille 2.9.1991 ja B:lle 23.7.1991 tiedoksi toimitettujen haasteiden nojalla raastuvanoikeudessa lausunut, että hän oli lukuvuosina 1989 - 1990 ja 1990 - 1991 opiskellut Kajaanin kauppaoppilaitoksessa matkailuluokalla suorittaen ylioppilasmerkonomin tutkinnon. Matkailuluokalla oli 14.12.1989 ollut voimistelutunti, jonka opettajana oli toiminut liikunnanjohtaja C ja jolle A ja B olivat oppilaina osallistuneet. Voimistelutunnilla osa oppilaista, heidän joukossaan A ja B, olivat pelanneet sisätiloissa jalkapalloa. Pelin aikana oli pelivälineenä käytetty lentopallo B:n suorittamasta vapaapotkusta osunut puolustusmuurissa seisoneen A:n oikeaan silmään ja aiheuttanut siihen pysyvän vian ja haitan. Vakuutusyhtiö oli suorittanut A:lle 10 prosentin haitta-asteen perusteella korvausta pysyvästä viasta ja haitasta 18 000 markkaa.

C ei ollut ollut valvomassa pallopeliä, mistä valvonnan laiminlyönnistä oli osaksi ollut seurauksena A:n vammautuminen. Koska C oli julkisoikeudellisessa työsuhteessa kaupungin omistamaan kauppaoppilaitokseen, kaupunki oli hänen työnantajanaan vastuussa A:lle aiheutuneen vahingon korvaamisesta vahingonkorvauslain nojalla. Liikuntaryhmässä oli ollut yhteensä 37 oppilasta ja se oli voimistelutuntien ajaksi yleensä jouduttu jakamaan kahteen tai kolmeen ryhmään. Kajaanin kaupunki oli siten vastuussa A:lle aiheutuneen vamman korvaamisesta myös sillä perusteella, ettei yksi opettaja käytännössä ollut aina kyennyt valvomaan kaikkia ryhmiä.

B oli potkaissut palloa olosuhteisiin nähden liian voimakkaasti ja suunnannut potkun virheellisesti, mistä syystä myös B oli osaltaan korvausvelvollinen A:lle aiheuttamastaan vahingosta.

Sen vuoksi A on vaatinut, että raastuvanoikeus velvoittaisi kaupungin ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvauksena pysyvästä viasta ja haitasta 4 000 markkaa sekä kivusta ja särystä 6 000 markkaa, molemmat määrät korkoineen, sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Vastineet

Kaupunki on kiistänyt kanteen sekä perusteeltaan että määrältään ja vaatinut sen hylkäämistä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Kaupungilla ei ollut korvausvelvollisuutta asiassa, koska sen palveluksessa olevan liikunnanopettajan ei voitu osoittaa syyllistyneen sellaiseen virheeseen tai laiminlyöntiin, joka normaalien korvaussäännösten puitteissa synnyttäisi korvausvelvollisuuden. Opettaja ei ollut antanut lupaa jalkapallon pelaamiseen. Kun täysi-ikäiset oppilaat olivat ryhtyneet harjoittamaan kielletyksi tietämäänsä pallopeliä opettajan ollessa valvomassa toista ryhmää samassa salissa verhon takana, oppilaat olivat ottaneet tietoisen riskin ja olivat itse vastuussa mahdollisista seurauksista. Kaupungille ei voinut syntyä korvausvastuuta myöskään sillä perusteella, että ryhmässä oli ollut paljon oppilaita. Päävastuu vahingosta kuului B:lle, joka oli potkaissut tavalla, jota ei kyseisessä tilanteessa voitu pitää mielekkäänä, sekä A:lle, joka oman turvallisuutensa täysin tietoisesti vaarantaen ja tarpeettomasti oli asettunut pallon lentolinjalle.

B on kiistänyt kanteen ja pyytänyt sen hylkäämistä perusteeltaan toteennäyttämättömänä ja määrältään kohtuuttomana sekä vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. B on korostanut, että hän voi olla korvausvelvollinen vain sillä perusteella, että A:lle tullut vahinko oli aiheutunut hänen suorittamastaan potkusta. Mitään tuottamusta B toiminnassa ei ollut voitu osoittaa. Sekä B että A olivat osallistuneet koulun opetusohjelmaan kuuluneelle liikuntatunnille ja siellä ennalta sovittuun peliin. Vahinko oli sattunut normaalissa pelitilanteessa ja oli ollut B:lle täysin ennalta arvaamaton. Jos katsottaisiin, että B olisi vastuussa vahingosta, olisi korvausta joka tapauksessa soviteltava A:n oman tuottamuksen perusteella sekä sen perusteella, että B:n oma tuottamus oli ollut erittäin vähäinen. Lähinnä oli ollut kysymys tapaturmasta.

Raastuvanoikeuden päätös 24.9.1991

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:n oikea silmä oli 14.12.1989 vammautunut kanteessa kerrotulla tavalla. Lääkärinlausunnon mukaan silmään oli sattunut voimakas iskuvamma, joka oli aiheuttanut pahan vaurion verkkokalvoon. Keskeinen näöntarkkuus oli lopullisesti heikentynyt tasolle 0.3. Silmällä ei nähnyt lainkaan lukea. Huono näöntarkkuus aiheutti 10 prosentin haitta-asteen. Iskun voimasta olivat tulleet verenpurkaumat silmäluomiin sekä turvotusta luomiin ja silmäkuoppaan sekä tulehdusta silmän sisään. Kipu oli ollut voimakasta viikon ajan. Todistajana kuullun X:n mukaan silmässä oli edelleen kipua silmien rasittuessa lukemisesta. Lisäksi esiintyi päänsärkyä.

Kajaanin kauppaoppilaitokselta ja C:ltä saadun selvityksen mukaan puheena olevaan liikuntatuntiin oli osallistunut kaksi luokkaa, ylioppilaspohjainen myyntilinja ja ylioppilaspohjainen matkailulinja, joilla oli ollut oppilaita yhteensä 37. Oppilaista oli ollut poikia 8 ja tyttöjä 29. Oppilaiden keski-ikä oli ollut 21,5 vuotta. Liikuntatunnilla oppilaat oli jaettu ainakin kahteen ryhmään, joista toisen ohjelmassa oli ollut lihaskuntotestin tekeminen ja toisen ohjelmassa pallopelit. Voimistelusali oli jaettu verholla puoliksi. Opettaja oli ollut valvomassa kuntotestin suorittajia vilkaisten välillä pallopeliryhmää, johon sekä A että B olivat kuuluneet.

Opettajan mukaan pallopeliryhmän ohjelmaksi oli sovittu sähly sekä kuntotestin päätyttyä molempien ryhmien yhteinen lentopallopeli. Myös A oli oikeudessa kertonut, että ohjelmassa oli ollut sählyn pelaaminen. Sählypelin kuulumista opetusohjelmaan tuki myös se, että kaikki asianosaiset olivat kertoneet sählymaalien ja -mailojen olleen esillä. Päätös jalkapallon pelaamisesta oli A:n, B:n sekä todistaja Y:n kertoman mukaan syntynyt porukan yhteisenä päätöksenä. A oli muistellut, että siihen oli kysytty ja saatu lupa opettajalta. B oli kertonut opettajan nähneen, että ryhmä pelasi jalkapalloa, ja kehottaneen varovaisuuteen. Todistaja Y ei ollut muistanut, oliko kysytty lupa jalkapallon pelaamiseen, mutta oli käsittänyt, että opettaja oli ollut tietoinen siitä, että ryhmä oli pelannut sählyn sijasta jalkapalloa. C oli kertonut nähneensä poikien "kikkailevan" lentopallolla, muttei ollut mieltänyt peliä jalkapalloksi.

Pallo oli osunut A:n silmään vapaapotkutilanteessa, jossa A ja Y olivat menneet maalin eteen suojamuuriksi. B:n suorittamaa potkua oli edeltänyt toisen pojan suorittama harhautuspotku. B oli potkaissut palloa noin kolmen metrin etäisyydeltä A:sta. B:n ja A:n kokoero oli huomattava: A oli 158 senttimetriä pitkä ja painoi noin 47 kiloa, B oli 187-senttinen ja painoi 80 kiloa.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että C olisi kanteessa mainitulla liikuntatunnilla antanut luvan jalkapallon pelaamiseen tai lentopallon käyttöön tässä pelissä. Näyttämättä oli myöskin jäänyt, että C olisi liikunnanopettajana syyllistynyt valvontavelvollisuutensa laiminlyöntiin A:n liikuntaryhmään nähden. Asiaa ratkaistaessa on otettu huomioon se, että kysymyksessä olivat olleet täysi-ikäiset oppilaat, joiden ikä ja kehitystaso huomioon ottaen heillä itsellään oli vastuuta liikuntatunnin ohjelmasta ja se, että liikunnan opetus oli kauppaoppilaitoksessa toteutettu suurissa ryhmissä, joissa ohjelma oli suunniteltu yhdessä opettajan ja oppilaiden kesken.

Tämän vuoksi kanne C:n työnantajaan, Kajaanin kaupunkiin kohdistettuna on hylätty perusteettomana.

B:hen kohdistetun kanteen osalta raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että B oli osaksi tuottamuksellaan aiheuttanut A:lle vahingon. B:n tuottamus ilmeni siinä, että hän oli potkaissut palloa liian suurella voimalla olosuhteissa, joissa peliä oli pelattu; peliä oli pelattu sisätiloissa, normaalia pienemmällä kentällä ja pelaajina oli ollut kooltaan ja taidoiltaan hyvin eritasoisia oppilaita.

B:n korvausvelvollisuutta harkitessaan raastuvanoikeus on ottanut huomioon, että A oli osaksi omalla myötävaikutuksellaan aiheuttanut vahingon. A oli osallistunut lentopallolla pelattuun jalkapallopeliin ja mennyt vapaapotkutilanteessa seisomaan maalin eteen puolustusmuuriin kasvot palloon päin noin kahden - kolmen metrin etäisyydelle pallosta. Tällöin pallon kohoaminen kasvoihin oli yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut ennalta-arvattavissa. Tämän vuoksi A:lle tulevaa vahingonkorvausta on vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla soviteltu.

Vakuutusyhtiö oli korvannut A:lle tämän vamman aiheuttamasta pysyvästä viasta ja haitasta 18 000 markkaa. Kokonaisvahingon määrä oli liikennevahinkolautakunnan normien mukaan 21 952 markkaa. Pysyvästä viasta ja haitasta jo suoritettua korvausta oli pidettävä riittävänä, ottaen huomioon A:n oma myötävaikutus.

Liikennevahinkolautakunnan normien mukainen korvaus kivusta ja särystä oli 4 300 - 10 400 markkaa. Tässä tapauksessa kohtuullisena korvauksena, ottaen huomioon A:lle aiheutuneen kivun ja säryn määrä, raastuvanoikeus on pitänyt 5 000 markkaa. Kun tässäkin tapauksessa on otettu huomioon A:n oma myötävaikutus vahinkoon, B:n korvattavaksi kivusta ja särystä on jäänyt 3 000 markkaa.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä 3 000 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen 23.7.1991 lukien ja korvauksena oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkitut 4 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1991 lukien.

Kaupunkiin kohdistetut vaatimukset on hylätty perusteettomina. A on velvoitettu suorittamaan kaupungille korvauksena oikeudenkäyntikuluista 3 000 markkaa.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 26.11.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan. A on velvoitettu suorittamaan kaupungille korvauksena oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 850 markkaa.

Perustelut

C on jakanut kauppaoppilaitoksen liikuntatuntiin osallistuneet 37 oppilasta kolmeen eri ryhmään. Pallopeliryhmän on ollut määrä pelata sählyä. Ryhmään kuuluneet 10-12 oppilasta ovat kuitenkin yhteisesti päättäneet sählyn sijasta ryhtyä pelaamaan lentopallolla jalkapalloa. Oppilaat eivät ole kysyneet tähän C:ltä nimenomaista lupaa. Väliverhon takana voimistelusalin toisella puolella kuntotestiryhmää ohjaamassa ollut C on jalkapallopelin kestäessä käynyt vilkaisemassa pelaamista eikä ole kieltänyt jatkamasta sitä. B:n vapaapotkutilanteessa potkaisema pallo on sittemmin vahingoittanut A:n silmää hovioikeuden tuomiossa selostetulla tavalla.

Kauppaoppilaitoksen oppilaille ei ole annettu erityisiä turvallisuusohjeita liikuntatunteja varten. Oppilaat ovat pelanneet jalkapalloa voimistelusalin puolikkaan pienissä ja jalkapalloon soveltumattomissa tiloissa. Pelissä käytetty lentopallo on ollut jalkapallon pelaamiseen liian kevyt. Olosuhteet ovat lisänneet vahingoittumisriskiä. C on viimeistään pelaamista vilkaistessaan tullut tietoiseksi siitä, että pallopeliryhmä ei pelaakaan sählyä vaan jalkapalloa. Vaikka liikuntatunneilla käytössä olleen ryhmäjaon vuoksi oppilaiden valvonta on ollut vaikeaa, hänen olisi näissä olosuhteissa tullut puuttua asiaan ja kieltää pelaaminen. Kun C ei ole näin menetellyt, hän on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Kajaanin kaupunki on C:n työnantajana velvollinen korvaamaan hänen laiminlyönnistään johtuneen vahingon.

Pallopeliryhmässä on ollut sekä tyttöjä että poikia. Tämän vuoksi jalkapalloa on ollut tarkoitus pelata niin sanottujen pehmeiden sääntöjen mukaisesti eli kevyesti ja leikkisästi. B on kertomansa mukaan antanut vapaapotkun "reilunlaisella potkulla". Hän on yrittänyt potkaista pallon maaliin tai maalille joko suoraan tai seinän kautta. Potku on kuitenkin epäonnistunut ja pallo on osunut puolustusmuurissa 2-3 metrin etäisyydellä seisoneen A:n kasvoihin.

B ei ole potkullaan rikkonut jalkapallosääntöjä, mutta potku on kuitenkin pelin luonteeseen ja olosuhteisiin nähden ollut liian voimakas. Pallon nouseminen A:n kasvoihin on täytynyt olla myös melko vähän jalkapalloa pelanneen B:n ennalta varottavissa. B on näin ollen tuottamuksellaan aiheuttanut A:n silmän vammautumisen.

Näillä sekä A:n myötävaikutuksen ja vahingonkorvauksen määrän osalta alempien oikeuksien ratkaisuissa lausutuilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Kajaanin kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti B:n kanssa suorittamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä 3 000 markkaa ja sille korkoa 16 prosenttia, joka on kaupungin osalta laskettava 2.9.1991 ja B:n osalta 23.7.1991 lukien.

A vapautetaan korvaamasta kaupungin oikeudenkäyntikuluja raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa. Kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti B:n kanssa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut raastuvanoikeudessa 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen, kaupunki Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja B raastuvanoikeuden päätöspäivästä 24.9.1991 lukien. Kaupunki velvoitetaan lisäksi korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja täällä yhteensä 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta. Jutun lopputulos huomioon ottaen saavat A ja kaupunki pitää vastauskulunsa vahinkonaan.